Ajatuksenvirtaa ja päivitystä koulun + ponien suhteen

Blogissa on ollut yli viikon hiljaista, koska ei ole ollut oikein mitään kerrottavaa. Viimeiset puolitoista viikkoa on elämä ollut aika rauhallista ja painottunut tänne kotiin. Viime viikonloppuna juhlimme kahden ystävämme valmistujaisia ja hauskaa kyllä oli! Ihanaa nähdä ystäviä, etenkin ne illat kun meidän koko viiden hengen tyttöporukka on saman katon alla on kyllä sellaisia henkireikiä...

Syy hyvin kotipainoteiseen puolitoistaviikkoiseen on osittain ollut se, että olen ollut ilman autoa lainattuani sen miehen siskolle, heidän autonsa kun oli huollossa hetken. Itse työttömänä en oikein autoa varsinaisesti tarvitse vaikka kyllähän sen huomasi, että esimerkiksi ruokaa laittaessa kannatti kyllä tsekata ihan ensimmäisenä jääkaappiin... Kävi parikin kertaa niin, että olin jo puolessa välissä ruuanlaittoa, kun sitten tajusin jonkun oleellisen ainesosan puuttuvan. Munakasta ei tehdä ilman kananmunia!

Noh, koska voisin jotenkin silti päivittää tilanteita niin kerrottakoon, että koulun ovet eivät minulle auenneet. Ei se mitään, melkein tämän jo arvasin enkä aio luovuttaa vaan laitoin juuri eilen hakupaperit toiseen kouluun. Tutkinto pysyi samana eli kyllä tässä kovasti sähkäriksi yritetään päästä opiskelemaan... Miehen mukana töissä en ole nyt päässyt kulkemaan, kun kohteet ovat olleet sellaisia etten oikeastaan olisi kuin tiellä.

Poneja olen käynyt juoksuttelemassa ja niiden suhteen olemme omistajan kanssa tulleet siihen tulokseen, että saavat lähteä kuukaudeksi muualle ajokoulutukseen. Taidot eivät tule vastaan, kumpikin meistä on ajokouluttanut poneja ja hevosia lukuisia, mutta ajanpuute on taas aikamoinen. Kuitenkin halutaan ponit ensi kaudella kisoihin joten ei tässä auttaisi kovasti venyttää varsinaisen ajotreenin alkamistakaan, tavoite kun on saada ponit vielä pariinkin tämän vuoden sisällä. Aion kyllä käydä ponien etenemistä seuraamassa ja olemassa mukana siinä joten juttua niiden treeneistä on tulossa edelleen.

Damin luona en ole ehtinyt käymään, syynä autottomuuteni ja se, että olen yrittänyt päästä useamman kerran viikossa ponien luokse, mutta etenkin sitten kun ponit lähtevät muualle "kouluun" niin aion kyllä ehdottomasti käydä useamman kerran Damin luona. Sen kanssa en ole oikein edes kiirehtinyt, koska se on vain niin kiva ja luulen, että se ottaa kaiken vastaan samanlaisella rauhallisuudella kuin tähänkin asti. Ainakin toivon niin!

Se elämäntapamuutos josta aikaisemmin kirjoitin... No se ei ottanut tuulta alleen. Söin edelleen miten sattuu ja kävin kunnon lenkillä vain satunnaisesti. Mutta maanantaina totesin, että mikäli haluan Halloween-asuuni varmuudella mahtua, on nesteturvotuksen lähdettävä. En ole tehnyt ihan hirveästi mitään muutoksia, mutta en ole syönyt yhtään leipää, pastaa tai perunaa enkä mitään herkkuja (ok, tänään söin pienen palan kakkua, kun kävimme kahvilla äitini kanssa mutta that's it) ja olen juonut vettä kunnolla. Eiliseen asti olenkin sitten juossut vessassa aivan koko ajat... Nyt on jo normaalimpi olo sen suhteen. Itse asiassa tänään tuntuu jo siltä, että jonkin verran se turvotus on jo lähtenyt. Viime viikonloppuna juuri nyt päälläni olleet housut kiristivät ja nyt pystyy jo ihan normaalisti istumaan ilman, että pitää avata housun nappia. Olen kiinnittänyt huomiota aamupalaan ja syönytkin joka aamu puuron, kananmunaa eri muodossa ja hedelmiä. En ole huomannut onko se vaikuttanut siihen jatkuvaan näläntunteeseeni, koska tällä hetkellä olen vielä siinä vaiheessa, että mielitekoja riittää... Kun ajattelee, ettei saa syödä jotain, tekee mieli juuri sitä!

Yksi herkkuni on kyllä riisikakkupizzat! Eihän riisikakut mitään täysin hiilarittomia ole, mutta parempi kuin leipä tai se vehnäpohjainen pizza. Ne on niiiin hyviä ja häviää vain hieman oikealle pizzalle. Suunnittelin niitä perjantai-herkuksi, kun pitäisi tytön kanssa viettää Vain elämää-iltaa ja se on meidän herkutteluilta. ;) Likka saa sitten jotain oikeasti herkullista, luulen ettei tyttö arvostaisi äiskän terveysherkkuja!

Suunnitelin olevani vähän tiukemmalla ruokavaliolla sinne Halloweeniin asti ja sitten syön kaikkea mitä tarjolla on ilman huonoa omaatuntoa, mutta jatkan a. veden juontia ja b. kunnollisten aamupalojen syöntiä. Ne on ehkä ne tärkeimmät. Lisäksi yritän lisätä marjoja ja hedelmiä ruokavaliooni ja huolehtia siitä, että välipala on jotain muuta kuin keksiä tai kakkua... Herkut jätän viikonlopulle enkä herkuttele pitkin viikkoa. Ehkä sillä alkaa paino pysyä kurissa. Vielähän ei mun kohdalla missään hurjissa lukemissa mennä, mutta sen verran on kiloja tullut, että osa housuista puristaa. Vielä kun saisi oikeasti lähdettyä sinne lenkille ainakin melkein joka päivä!

Olisin todella ahkera blogin kirjoittaja, on aihe sitten koirat, hevoset tai mikä tahansa, mutta itse henkilökohtaisesti haluaisin aina että tekstiä olisi elävöittämässä lukuisat hyvälaatuiset, aiheeseen liittyvät kuvat. Tallilla kuitenkin käyn enimmäkseen yksin joten sieltä on vaikeaa saada kuvamateriaalia. Koiria toki kuvailen kotona, mutta ne alkavat olla kaikki niin samannäköisiä... Pitäisi vaihtaa vähän maisemaa ja viedä koirat jonnekin pellolle juoksemaan. Itse en tykkää kuvissa olla eikä olisi ketään kuvailemassakaan joten mitään "Päivän asu" -kuvia ei minulta tulla näkemään. Paitsi että Halloween-viikonlopun asusta on ehkä pakko saada kuvia! Pitää koittaa nakittaa joku kameran kanssa. ;)

Noh, sellaista tänne. Mies on reissussa Veskun kera eli olemme kotosalla "tyttöjen kesken". Kotirottailu jatkuu siis! Eipä täältä tarvitse minnekään lähteäkään, ihan kiva antaa välillä huomiota jakamattomasti Lillillekin ja tytön kanssa tehdä jotain ekstrakivoja juttuja. Sellaisia "tyttöjen juttuja". ;)

Lilli mätsäreissä

Kävimme perjantaina 9.10 pyörähtämässä match showssa Tampereella kahden koiran kera. Mukaan lähti siis Lilli ja miehin siskon rottwailer Elma. Minun pitäisi esittää Elma ensi kuussa Jyväskylän KV:ssä ja Elma ei ole aikaisemmin missään näyttelyissä tai mätsäreissä käynyt. Lähdimmekin siis vain opettelemaan miten siellä kehässä ollaan. Elman osalta mätsäri meni juuri niin hyvin kuin olisimme halunneetkin, mätsärin alussa sitä piti pitää seisomassa toisella kädellä mahan alta, mutta lopussa sitä sai jo asetella ja sain itse siirtyä seisomaan sen viereen tai eteen. Sinisen nauhan lisäksi emme Elman kanssa tuoneet kehästä mitään muuta.

No sitten tämä pari! Ehdotin Lotalle mutamaa päivää ennen mätsäriä, että esittäisikö Lotta Lillin lapsi&koira -kehässä. No siitä alkoi ahkera harjoittelu ja nämä kuvat ovat meidän "treeneistä" tai "leeneistä" kuten Lotta sen sanoo. ;)

Äiti sai luojan kiitos tuomarilta luvan olla tytön ja koiran mukana, koska noh, katsokaa nyt tuota koiran kokoa verrattuna tyttöön... Lotta antoi Lillille kaikki käskyt ja minä olin pitämässä vähän toisesta hihnasta kiinni, ettei Lilli päätä vaikka lähteä tutkimaan paikkoja kehän ulkopuolelle...

Kiltti koira <3 Ja reipas tyttö! Teki juuri kuten olimme sopineet: "Ei saa ujostella tuomarille, täytyy vastata kaikkeen mitä tuomari kysyy." ja tyttöhän vastasi.

Täältä kolmas sija ja pokaali koristamaan Lotan huoneen hyllyä. Siitä tulee kuulemma hänen ja Lillin palkintohylly, eli onkohan äiti kohta syrjäytetty näistä hommista? Kyllä Lotasta hyvä handleri tehdään!

Meille Lillin kanssa ei tullut kehästä muuta kuin punainen nauha, koira kyllä seisoi ja liikkui mielestäni hienosti ja käytös juuri niin hyvää kuin sillä on aina kehässä.

Sellaista tänne! Olen itse sisustanut kotona, makuuhuone koki aivan täydellisen muodonmuutoksen ja tykkään siitä ihan hirveästi! Tuo valoverho on vähän liikaa, kun se olikin noin suuri, mutta olkoon nyt hetken ja tuumaan sitten mitä siihen tilalle voisi tulla. Tässä kännykkälaatuiset kuvat...

Ennen...

...jälkeen.

Kuva on otettu samasta kohtaa huonetta eli ovelta. Aikamoinen parannus?

Tuulos 4.10 (ja 3.10)

Viime viikonloppuna oli Tuuloksessa ryhmänäyttely jonne nyt tämän meidän kolmeviikkoisen näyttelyrupeaman päätteeksi suuntasimme. Lauantaina pyörähdimme kehässä niin sanotusti (minulle) "vääränrotuisen" Masin kanssa jonka olin ystävälleni lupautunut esittämään. Masi on siis welsh corgi cardigan ja sen kanssa olemme kertaalleen käyneet match showssa, mutta siitä on jo aikaa ja Masi oli silloin aivan kakara (ei se tosin vieläkään ole kuin lähes 1½v). Sen perusteella ei voinut siis oikein olettaa yhtään mitään joten lähdimme sillä asenteella, että kokemusta hakemassa ja toivottavasti koira käyttäytyy kehässä edes jotenkin.

Noh, odotukset täyttyivät ihan kirkkaasti, koska Masi seisoi, ravasi, antoi tuomarin käpälöidä pöydällä ja käyttäytyi muutenkin oikein mallikkaasti koko päivän. Tulokseksi JUK2 ja EH ja sanottakoon nyt vielä, että ykkönen oli siis ainoa ERIn saanut joten käytännössä Masi oli paras EH:n saaneista. ;)

"17kk. Melko pitkä uros. Pitkä pää. Oikea kallonleveys ja otsapenger. Silmät, korvat ja purenta ok. Ikään sopiva rintakehän vahvuus. Vahvat raajat. Tasapainoiset kulmaukset. Hieman ulkokierteiset etuliikkeet. Etuaskelten ulottuvuus voisi olla parempi. Työntää hyvin takaa."

JUK2, EH

Sunnuntaina sama juttu sitten Lillin kanssa. Doggikehät olivat heti alkuunsa myöhässä yli tunnin verran joten odotella saatiin. En yhtään itse tykkää parkkihallinäyttelyistä, niissä on ainakin lähes poikkeuksetta huono ilma ja äänet kaikuvat. Tälläiselle kuulovammaiselle, jolla korvissa tinnittää tauotta jo muutenkin, ei ole yhtään mukavaa olla mekkalassa. Sunnuntaina tosin meteli oli paljon pienempi - kenties johtuen siitä, että sunnuntaina oli molossikoirien päivä ja kokemukseni mukaan molossit eivät juurikaan itsestään ääntä pidä. Haukku siellä, toinen täällä. Kyllä pikkukoirat haukkuvat paljon enemmän...

Keltaisia doggeja katsellessa oli jo aika selvä asia se, että tuomari antaa kyllä ERI:n hyvinkin auliisti, mutta se SA:n saaminen olisi tiukemmassa. Muuten linja oli aika häilyvä, ei oikein ollut mitään selvää mallia mistä tuomari piti.

Lillin kehäkäyttäytyminen on jo niin mallikasta, etten siitä edes kirjoita. Kaikki meni muuten kuten kehässä aikaisemmin, paitsi että tällä kertaa käytin kehässä makupalaa. En ole sitä sitten pentuaikojen käyttänyt ollenkaan. En tiedä oliko siitä nyt sitten jotain hyötyä vai ei, mutta ei siitä ollut kuitenkaan haittaakaan.

ERI tuli ja sitten kilpailuluokasta vielä voitto ja se SA! Kyllä oli iloinen fiilis ja samalla alkoi kyllä todellinen odotus ja jännitys siitä SERTistä...

Mutta kakkoseksi jäätiin eikä kyllä huonolle jääty. Todella kaunis narttu joka meidät päihitti ja valioitui samalla!

Arvosteluun olen kyllä enemmänkin kuin tyytyväinen.

"17 months. Excellent type and size. Excellent head. Beautiful eyes. Bite ok. Excellent lip line. Elegant neck. Correct topline and underline. Balanced angulations front and rear. Correct feet. A bit close when going, OK when coming. Nice side movement."
PN2, ERI, SA, Varasert

Osallistuimme myös kasvattajakehään ja kasvattajakehässä saimme KP:n ja olimme myös ROP, joten jäimme odottelemaan ryhmäkehää. Sieltä vähän odotetustikin lensimme ensimmäisten joukoissa pois, mutta tulipahan ensimmäistä kertaa otettua osaa myös "isoon kehään".

Sellainen reissu tällä kertaa ja SERTien metsästys jatkuu seuraavaksi Jyväskylässä. Voittajanäyttelyyn en ole Lilliä vielä ilmoittanut ja vähän auki ilmoitanko ollenkaan. Katsotaan nyt. Messarissa on aina kiva käydä kyllä, mutta se on kallis reissu ja päivä todella pitkä, lisäksi en yhtään tiedä olemmeko edes Suomessa tuolloin. Saa nähdä nyt.

Tässä on Dami

Etsiskelin "Hevosmarkkinat Pirkanmaa" -facebook-sivulla itselleni kaudelle 2016 ajettavaa hevosta tai ponia. Kerroin mahdollisesti voivani myös opettaa (kiltin, hyvätapaisen) nuoren hevosen ajolle ja tehdä näin ollen itse itselleni kisakumppanin valjakkoradoille, mikäli valmista, ajettua hevosta ei löydy. Silloin Damin omistaja otti minuun yhteyttä.

Hän kertoi olevansa kiinnostunut valjakkoajosta ja että hänellä on hienoliikkeinen iso puoliveriruuna jonka haluaisi ajoon a. ihan treenin kannalta, tukemaan ratsastusta ja/tai b. kilpailuihin asti. Itse vedin tässä kohtaa jo henkisesti vähän liinoja kiinni, etenkin kun kuulin Damin olevan 7v ja 175cm (nyt kun olen sen nähnyt livenä, sanoisin, että AINAKIN 175cm!). Osaisinko opettaa valtavan kokoisen, jo aikuisen ikäisen hevosen ajolle? Ponin kanssa jotenkin tuntee pärjäävänsä paljon helpommin vaikka jotain tapahtuisikin. Mitä jos lähes 180cm hevonen säikähtää kärryt perässään ja ryntää tiehensä?

Nyt kun olen käynyt Damia ohjasajamassa kaksi kertaa, ymmärrän yhden asian. Tai sanotaan, että muistin sen taas, asia sinsänsä on ihan tuttua. Eli. On hevonen pieni tai iso, nuori tai vanha, kaikki tehdään aivan yhtä tarkasti ja perusteellisesti. Vaikka Damin tilalla ajettavana olisi 130cm, 3v poni, tehtäisiin yhtä asiaa aina niin kerran, että se menee ns. pomminvarmasti. Dami on ollut todella vastaanottavainen ja luottavainen kaikkeen. Ehkä ikä jopa tuo varmuutta tekemiseen ja luottamusta ihmiseen? Ehkä ikä on Damin kohdalla jopa hyvästä? Se on jo vähän fiksumpi ja rauhallisempi kuin ehkä nuoremmat kaverinsa ja se tuntuu ottavan kaikki asiat hyvin tarkkaan reaktionsa miettien ja jotenkin niin... viisaasti! Sen ilmekin on tietyllä tapaa niin viisas ja harkitsevainen, mitä tahansa olemme tehneetkin.

Damin omistaja on ohjasajanut Damia minun käyntien välissä, myös maastossa ja viime kerralle käydessäni laitettiin Damille jo irtoaisat. Molemmille puolille. Vertaan aika paljon viimeksi opettamaani hevoseen, jonka kanssa aisat opeteltiin yksitellen ja kertoja kului todella monta per aisa ja sitten todella monta kahden aisan kanssa. Dami heilautti vähän korvaansa, kun ulkopuolen aisa osui sitä kaarteessa takajalkaan. Siinä ne reaktiot.

Damin kanssa juuri niin nopeasti kuin se hevosen käytöksestä päätellen on järkevää. Tarvittaessa otetaan vaikka vähän takapakkiakin. Damin omistaja jatkaa Damin ohjasajoa ja kunhan saan hieman järkevämmät irtoaisat (nyt käyttämämme olivat vähän heppoiset) jätän heille myös aisat sinne, joiden kanssa harjoitella muuallakin kuin aitojen sisällä. On mielestäni tärkeää, että homma toimii nyt ennen kärryjen laittoa muuallakin kuin kentällä, vaikka alussa ajot siellä tehdäänkin. Täytyy myös miettiä, missä meidän lopullinen treenipaikka tulee olemaan, koska Damin koolla ja sen askeleen pituudella pitäisi kentällä olla jonkin verran kokoa, että se on turvallista, järkevää ja hevoselle mieleistä.

Aika näyttää tuleeko Damista kilpahevosta valjakkokentille vai tullaanko sillä köpöttelemään maastossa omaksi iloksi, mutta vahva tunne on siitä, että talveen mennessä sillä pystyy jo ajamaan...