Elämäntaparemonttia?

Olen ollut aina pienikokoinen. Siis pienikokoisella tarkoitan sitä, että en ole esim. painanut yli 58kg paitsi raskauden jälkeen. Raskaana ollessani painoa oli noin 65kg ja synnytyksen jälkeen sairaalasta lähdettyäni noin 59kg. "Parhaimmillani" tai pahimmillani, miten sen nyt ottaa, painoin 4-5v sitten tallitöitä tehdessäni 49kg. Se oli jo vähän liian vähän, vaikka pituuttakin minulta löytyy vain 164cm mutta tuo on painoindeksissä jo alarajankin alapuolella. Nyt painoa on 54-55kg ja olen vaa'an lukemaan tyytyväinen. Mutta peilikuvaani taas en...

Minä hoikimmillani... Tähän ei ole paluuta eikä ole tarvekaan. Jotain tämän tilanteen ja nykyisen väliltä olisi mukavaa.

Enkä tarkoita, että kun katson omaa kuvaani, näkisin pelkkiä epäkohtia. Näen hoikan naisen, 3 vuotta sitten synnyttäneen jolla on kymmeniä tekosyitä siihen, miksi ei voi syödä terveellisesti tai liikkua joka päivä. Tällä hetkellä elämäntavoissani on jo sellainen muutos, etten tee enää fyysistä työtä ja ratsasta lähes päivittäin. Koirien kanssa kyllä jonkin verran kävelee, mutta meillä on sen verran lääniä tässä kotona että monesti tulee luistettua sillä, että avaa oven takapihalle ja menee sinne koirien kanssa käpöttelemään ja heittelemään frisbeetä.

Paitsi että en liiku tarpeeksi, en myöskään syö terveellisesti. Syön epäsäännöllisesti, napostelen, syön valmisruokia ja olen iltaherkuttelija. Televisiota on vaikea iltaisin katsella ilman, että on jotain syötävää. Todella typerää ja ajattelematonta... Herkutellakin saisi, mutta rajansa kaikella. Saatan vetäistä sipsipussin illassa aivan kevyesti dippeineen päivineen. Enkä edes koe huonoa omatuntoa siitä, koska on ollut niin raskas viikko ja tulihan sitä eilen juostua koirien kanssa. En ehdi liikkua, koska *valitse tähän aina paras syy sen hetkisen tilanteen mukaan* .

Kyse ei siis ole laihdutuksesta. Haluan elämäntapamuutoksen. En halua dieettiä, haluan voida hyvin nyt ja mielellään lopullisesti. En halua enää olla väsynyt ja huonovointinen.

Olen tehnyt tämän ennenkin. Viime syksynä tein kunnon remontin elämässäni, hain jopa personal trainerilta ohjeet ruokailuihin ja treeniin. Kävin salilla, juoksemassa koiran kanssa, halusin päivittäin päästä hikoilemaan ja nautin siitä tunteesta, mikä juoksulenkin jälkeen reisissä tuntui tai käsipäivän jälkeen käsissäni. Se maitohappojen tunne, tieto siitä että treeni on mennyt perille...

Sitten sairastuinkin keuhkokuumeeseen ja samaan aikaan myös mononukleoosiin. Pari kuukautta vuoteen omana ja sen jälkeen ei aloittaminen enää onnistunut. Pääsi silloin jotenkin niin hyvin kiinni siihen rytmiin ja alun vaikeuden jälkeen lopultakin siihen tilanteeseen, että HALUSI ja TARVITSI sitä urheilusuoritusta päivän aikana.

Mutta aion nyt viimein tehdä taas kaikkeni, että pääsen samaan. Mutta teen sen nyt itselleni hieman armollisemmin. Mikä on siis suunnitelmani? Ei personal traineria eikä salirääkkiä vielä tähän väliin. Aion pitää kaiken alussa todella yksinkertaisena jottei tekosyitä ala tulla.

Vaaleaa leipää en ole syönyt aikoihin ja yritän muutenkin vehnää vältellä. Sallin silti jatkossakin itselleni lettukestit perheen kesken ja pullat vanhemmillani kahvilla käydessä. Juhlissa saan syödä muffinssia ja kakkua. Mutta arkielämässä kotona/töissä/koulussa leipä on ruisleipää, pasta ja riisi täysjyvää, perunan sijasta bataattia aina kun se mahdollista on (peruna turvottaa ja tekee huonoa oloa minulle, bataatti sopii paremmin). Iltaherkuttelut vaihtuu hedelmiksi tai KOURALLISEKSI (huom. Emmi, ei pussilliseksi) pähkinöitä. Viikonloppuisin saa herkutella vapaammin, mutta sipsipussista pitää jäädä toisellekin viikonlopulle...

Suunnitelmani pähkinänkuoressa:

* Aamupala kostuu kaurapuurosta, ruisleivästä tai jos kyllästyttää niin riisipiirakasta. Kahvi on sallittu, mutta sokerin määrää on vähennettävä.

* Kaikki mahdollinen täysjyväksi, vaalea leipä roskiin.

* Iltaherkut hedelmiä ja pähkinöitä.

* VEDEN JUONNIN LISÄYS! 2L päivässä näin alkuun.

* Säännölliset ruokailuajat välipaloineen. Aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. 

* Lenkille 4krt/vk. Joko pidempi kävelylenkki tai lyhyempi juoksulenkki. Ei kilometrimääriä tai aikamääreitä, pääasia on päästä liikkeelle.

* Venyttelyt vähintään lenkkipäivinä, mielummin muutenkin. Kuona-aineet liikkeelle venytellen.

* Lihaskunto kotona 2krt/vk.

* Kaksi täysin vapaata päivää.

Tältä päivältä löytyy myös mitat, vähän antamaan osviittaa siitä missä mennään ja myöhemmin voi sitten mittailla ja nähdä mihin on tultu. Vaakaa en edes omista, tiedän olevani normaalipainoinen enkä siis kiloja aio seurata vaan peiliä ja omaa fiilistä. Mittojani en laita vielä tänne, katsotaan sitten jos/kun alkaisi tulosta tulla...

Ei näytä kovin vaikealta. Nyt kun vain löytäisin jostakin sen päämäärätietoisuuden ja pitäisin suunnitelmasta kiinni. Kaverit, repikää mut lenkille jooko...

Salo RN 26.9.2015

Pyörähdimme Lillin kanssa Salossa ryhmänäyttelyssä viime lauantaina. Käytiin tosiaan vain kääntymässä kehän puolella, kun tuomari antoi meille EH:n ja kotiin saimme lähteä aika lailla tyhjin käsin. Onneksi oli Maikki-sisko omistajansa kanssa seurana niin ei sentään ihan turha reissu ollut. En osaa vain ollenkaan asennoitua siihen, että Lilli saa arvosteluksi jonkun ERIä huonomman. EH on Erittäin Hyvä. Se on siis erittäin hyvä tulos! Mutta kun koira on minun silmääni erinomainen ja niin monen muunkin tuomarin, doggiharrastajan ja kasvattajan silmään...

Lillin sisko, Maikki

Sanallinen arvostelu siis sinänsä on ihan paikkansapitävä, mutta aika paljon rokotetaan vähän reilun vuoden ikäisen dogin kohdalla siitä, että sillä on vielä kasvu kesken. Olen kuitenkin todellakin samaa mieltä tuomarin kanssa siitä, että tarvitsee poweria takaosaan ja että rintakehä saa vähän täyttyä vielä. Mutta... Mutta miksi se ei saanut sitä ERIä? *naurua*

Olen todella huono häviäjä ylipäätään ja siksi koiranäyttelyissä käyminen tuntuu välillä, kuin hakkaisin päätäni tiiliseinään... Tuomareilla kun on välillä niin eri näkemykset ja ajatukset tosiaan myös siitä, kuinka helposti se erinomainen tulos irtoaa. Nyt mustia/harlekiineja koiria oli näyttelyssä yhdeksän ja tuomari antoi yhden ERIn. Keltaisia oli kuusi ja sinne irtosi kaksi ERIä. Joten tiukassa ne oli kyllä kaikilla. Tuntuu vain niin turhalta välillä tehdä kaikki se valmistelu ja ajella pitkiä matkoja näyttelyiden perässä, kun lopulta kehässä oleminen on sen pari minuuttia ja sitten voikin jo lähteä kotiin. Tylsää.

(Lillistä ei ole kuvia kehästä, kun nyt ei ketään kuvaajaa ollut nakitettuna mukaan, mutta näissä ottamissani kuvissa esiintyy myöskin Jättiläisen-kasvatti, ihastuttava 9v veteraani-narttu. Kyllä vaan muori esiintyy edelleen hienosti!)

Mutta nyt ei onneksi ollut tylsää lähteä, koska suuntasimme Lillin sekä Maikki-siskon + Maikin omistajan kanssa Renkoon näiden kahden velipojan kotiin yökyläilemään! Näillä kolmella sisaruksella oli kyllä todella hyvät leikit koko lauantai-illan ja vähän yönkin puolella. Sunnuntaina taisi porukka olla jo aika väsynyt, kun ei oikein enää leikki lähtenyt käyntiin.

Lillin veli, Nasu ja sen mahtavat kuolajojot!

Lillin ja Nasun vauhtia

Maikki hieman epäileväisen näköisenä...

"Huomaako kukaan, että mulla on täällä kaksi naista?"

Sunnuntaina ajelin vielä Iittalan Outletin kautta kotiin ja toin sieltä kotiin tuliaisiksi vähän olut- ja viinilaseja sekä uuden paistinpannun (nyt viimein se Kovanaama meillekin!). Väsyneenä viikonlopusta kömmittiin illalla sitten koko perheen kesken olohuoneen sohvalle makoilemaan ja juomaan kaakaot kermavaahdolla ja vaahtokarkeilla! Nam!

Seuraavat näyttelyt ovatkin heti tulevana viikonloppuna eli 4.10 Hämeenlinnassa. Toivotaan tälle huonolle häviäjälle mieleisempää tulosta sieltä!

Blogin synty

Olen blogannut jo kauan. Ensimmäinen blogini oli varmaankin jo ensimmäiselle hevosellemme Manulle ja tästä on aikaa reilu kymmenen vuotta. Ensimmäinen suositumpi (yli 200 lukijaa) blogini oli elossa pari vuotta, sen ajan kun harrastin valjakkoajoa Hessin Nöpin kanssa, blogin nimi oli silloin "Special forces: Horses!"

SfH:n jälkeen blogiharrastukseni on ollut kovin katkonaista. Kirjoittelin oman yritykseni, EquEL:n blogia, sitten entisen työpaikkani Nohkuan Ratsutilan blogia, koirablogia, hääblogia... Syy katkonaisuuteen on ollut se, että aiheet mistä kirjoitan ovat jatkuvasti vaihtuneet.

Nyt viimeisimmän blogini eli Nohkuan Ponitiimin sulkeuduttua päätin, että on aika tehdä päiväkirja minulle itselleni. Blogi käsittelee koiraharrastustani, hevosharrastustani, elämää, kodinhoitoa, unelmia, haaveita... Enkä oleta, että ketään kiinnostaa minun elämäni vaan syy blogin perustamiseen on yksinkertaisesti se, että a. minä rakastan kirjoittamista, b. menneisiin on mukava pystyä palaamaan jollakin tavalla konkreettisesti ja c. paperiversioisen päiväkirjan kirjoittamista ei tule tehtyä, se on kokeiltu jo. Tarvitsen paikan jonne kirjoittaa tekstiä ja laittaa tekstin yhteyteen myös kuvia. Tietenkin vuorovaikutuksellisuus on mahtava asia ja esimerkiksi hääblogini kautta sain mahtavia vinkkejä ja kommentteja erilaisiin asioihin, samoin kuin SfH:n lukijoilta. On mukavaa kuulla välillä vaikeisiin asioihin ja tilanteisiin, että hei, et ole ainoa, täällä painitaan samojen juttujen kanssa.

Mitä asioita ihan tarkalleen ottaen blogi käsittelee?

- kahden ponin opettamista valjakkoajon saloihin ja tavoitteena poniparivaljakko vuoden 2016 kisakentille

- tarinointia tanskandogin näyttelyreissuista

- kertomuksia koirien elämästä muuten

- lapsen kasvatukseen liittyvää pohdintaa

- tulevaisuuden haaveiden ylös kirjaamista ja niiden tavoitteiden laatimista

- elämää

Olen ollut tässä tilanteessa ennenkin. Hypännyt tuntemattomaan ja katsonut mitä se tuo tulessaan. Irtisanoin itseni vakityöstä ja tällä hetkellä en edes tiedä pääsenkö hakemaani kouluun. Jos en pääse, täytyy todella pohtia mitä teen. Haenko toiseen kouluun, lähdenkö töihin ja haen seuraavassa yhteishaussa kouluun...

Ylipäätään elämä on tällä hetkellä sellaisilla urilla, että tunnen seisovani jatkuvasti reunalla ja miettiväni uskallanko hypätä vai en. Onko alhaalla jotain ottamassa minut vastaan. Ponien kanssa voi käydä tällä hetkellä miten vain, niitä ei ole ajokoulutettu ja tavoite olisi olla parissa jo keväällä 2016 ja treenata täysillä kohti kisakenttiä. Sinne on silti vielä matkaa ja työtä.

Asumme vuokralla ja jatkuvasti mielessä on, mitä jos asuntomme laitetaan myyntiin. Se on myynnissä ollut aikaisemminkin. Toiveissa ja haaveissa on rakentaa seuraavan 2 vuoden sisällä, mutta mitä jos tilanne tulee eteen jo aikaisemmin, mihin muutamme?

Ainoa pysyvä ja turvallinen asia elämässäni on tällä hetkellä perhe. Onneksi se on tässä. Lillin kanssa on suunnitelmia tulevaisuudelle, mieheni kanssa jaamme yhteiset tulevaisuuden haaveet ja olemme sinne suuntaan menossa yhdessä, tiiminä. Tyttö kasvaa, kehittyy ja itsenäistyy kovaa vauhtia. Ylipäätään elämän peruspilarit ovat kohdallaan: elämässä on rakkautta, turvallisuuden tunnetta ja jonkinlaista pysyvyyttäkin. Oma henkilökohtainen elämä on sitä reunalla kävelyä ollut jo jonkin aikaa ja odotan vain innolla, että saan sen jonkinlaiseen uomiinsa.

Tervetuloa siis lukemaan kuinka siinä onnistun. Rakastan kommenttikentässä ajatusten vaihtoa joten viestit ovat tervetulleita.